ASIANTUNTIJAPALVELUT

Kiinteistöihin ja niiden johtamiseen liittyvien kokonaisvaltaisten palveluiden avulla autamme omistajaa saamaan kiinteistölleen parhaan mahdollisen tuoton. Paras tulos saavutetaan juuri oikean, selvitysten perusteella innovatiivisesti muodostetun liikeidean avulla.

Meillä on käytössämme tarkoin tutkitut kauppakeskuskehittämisen tuotteemme sekä vankka kiinteistöliiketoiminnan ja vähittäiskaupan ammattitaitomme. Haluamme taata keskuksille liiketoiminnan kannattavuuden kasvua ja olla mukana luomassa innostavia menestystarinoita.

Toimimme sekä uusien että uudistuvien keskusten parissa. Olemme myös mukana kaupunkien keskustojen kokonaisvaltaisessa kehittämisessä, valmistelemme kiinteistöjä myyntiin ja teemme kaupallisia due diligence -selvityksiä. Olemme kiinnostuneita monenlaisista hankkeista.

Ole rohkeasti yhteydessä jos koet, että asiantuntijapalveluistamme voisi olla hyötyä toimintasi kehittämisessä.

© Copyright - Propdea