+358 500 667 227 info@propdea.fi

Kolme päivää ja seitsemän kauppakeskusta

 

Opettavainen ja ohjelmantäyteinen Kauppakeskusyhdistyksen opintomatka Berliinissä on takanapäin. Nyt toimistolle palattuamme on aika pohdiskella matkalla kertyneitä oivalluksia.

 

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme kahteen keskenään kovin erilaiseen kauppakeskukseen, Eastgate (www.eastgate-berlin.de) ja Das Schloss (www.das-schloss-steglitz.de) Ensin mainittu sijaitsee idässä, toinen lännessä ja molemmat on rakennettu 2000-luvun puolivälissä. Eastgatessa silmiinpistävintä oli rakennuksen lähinnä ulkopuolelta havaittava erikoinen arkkitehtuuri, jonka nähtyään rakennusvuosi pääsi hieman yllättämään. Das Schloss puolestaan oli sisäpuolelta viimeistä yksityiskohtaansa myöten linnamainen, kallistuen jopa aavistuksen kitschmäiseen vaikutelmaan. Modernin ja sliipatun sisäänkäynnin nähdessään harva aavistaa astuvansa linnan uumeniin.

 

Toinen päivä alkoi kehityshankkeen parissa, kun ensi keväänä avattava Bikini Berlin (http://bikiniberlin.de/en) esiteltiin meille. Vaikka kaikki pitävät omaa hankettaan erityisenä ja poikkeavana, voi tätä hanketta pitää aidosti erilaisena. Berliinin suurimman eläintarhan välittömään läheisyyteen sijoittuva kauppakeskushanke vaihtoi arkkitehtiäkin, kun ensimmäinen yritti tehdä liian tavanomaista. Nimensä rakennus on saanut alun perin 50-luvulla rakennetusta talosta, jonka toinen kerros oli avoin ja jossa luonto ja kulttuuri yhdistyivät. Talon malli on sama kuin bikineillä: alhaalla peitettyä, välissä paljasta ja ylhäällä taas peitettyä. Sama idea tullaan toteuttamaan myös uudishankkeessa: näköyhteys eläintarhaan kerrosten välistä rakennuksen läpi säilytetään.

 

Seuraavaksi suuntasimme kohti Tempelhofer Hafen –kauppakeskusta (www.tempelhofer-hafen.com), jonka parasta antia olivat kauppakeskukseen rajoittuva kanaali ja satama-alue. Sinne voi helposti kuvitella itsensä nauttimaan hyvää ruokaa ja juomaa kauniina kesäiltana. Viimeisempänä, mutta ei suinkaan vähäisempänä tutustuimme Berliinin menestyneimpään kauppakeskukseen Alexaan (www.alexacentre.com). Suuret ankkurit päädyissä, toimiva food court, kierrettävä keskialue sekä vapaa-ajan palveluina suurikokoinen kuntokeskus ja upea, tunnelmallinen keilailu-lounge. Lisänä vielä keskuksen otollinen sijainti vilkkaan metroaseman vieressä. Menestyskonsepti näytti niin yksinkertaiselta. Alexan jälkeen kiiruhdimme jo valmistautumaan illan show’hun, joka piti sisällään Show Me –tanssispektaakkelin Friedrichstadt Palastissa, Euroopan suurimmassa teatterissa.

 

Perjantaiaamuna vierailimme Suomen suurlähetystössä. Ulkoasiainsihteeri Christian Heikkinen piti ensimmäisen puheenvuoron Saksan poliittisesta kentästä sekä taloustilanteesta suhteessa koko Eurooppaan. Hänen jälkeensä esiintyi Saksan kauppakeskusyhdistyksen (GCSC) Monika Kubetzki katsauksella Saksan kauppakeskuskenttään. Päällimmäisenä tästä jäi mieleen perustelut sille, miksei saksalaisia konsepteja paljonkaan nähdä Saksan rajojen ulkopuolella. Ketju voi laajentua Saksan sisällä jo pelkästään 200 myymälän vahvuuteen ilman, että myymälöitä on liian tiuhaan. Onneksi Esprit, New Yorker ja Lidl ovat kuitenkin lähteneet myös muille maille. Muidenkin toivotaan liittyvän joukkoon. Tämän jälkeen vuorossa oli omatoiminen tutustuminen Potzdamer Platz Arkaden (www.potsdamer-platz-arkaden.de) kauppakeskukseen. Ennen lentokentälle suuntaamista pääsimme vielä pukemaan kypärät ja liivit vieraillessamme toiseen, keväällä avattavaan kehityshankkeeseen Leipziger Platz 12 (www.leipzigerplatz12.de). Aivan keskustassa sijaitseva kohde odotti pitkään sijoittajaa suoraan alapuolella kulkevan metrolinjan asettaman haasteen vuoksi. Nyt mittava noin 800 miljoonan euron hanke on käynnissä, metrolinja on tunneloitu ja vuokrausaste lähenee jo sataa prosenttia. Neljä kerrosta kauppoja, päälle asuintalot ja hotelli sekä laaja kattoterassialue sijoittuvat historiallisen, 1900-luvun alussa rakennetun yli 100.000 m2 kokoiseksi kasvaneen tavaratalon paikalle.

 

Paljon tuli nähtyä Berliinissä. On aina hauskaa, opettavaista ja inspiroivaa päästä näkemään muiden maiden kauppakeskustarjontaa ja uusimpia projekteja. Näistä kokemuksista voidaan sitten ammentaa aineksia omaankin työhön!

Reissuterveisin,

Hanna