+358 500 667 227 info@propdea.fi

Aamu alkoi varhain torstaiaamuna suunnatessamme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. NCSC:n vuosikonferenssi järjestettiin tänä vuonna 15.5.-16.5. keväisessä Oslossa. Saavuimme Osloon jo ennen aamukahdeksaa, joten päätimme viedä matkatavarat hotellille, nauttia kakkosaamiaisen ja tehdä pienen omatoimisen kävelykierroksen keskustassa ennen suuntaamista kohta Opera Husetia ja ilmoittautumista.

Oslon upealla oopperatalolla kuulimme alustuksen päivän ohjelmaan sekä kaupungin keskeisten kehityshankkeiden esittelyn, jonka jälkeen lähdimme opastetulle kävelykierrokselle. Pysähdyspaikkoina kierroksella oli päärautatieasema, Eger-korttelit Karl Johans gatella sekä satama-alue Aker Brygge. Päärautatieasemalla, meluisan työmaa-alueen vieressä norjan kielellä pidetty esittely meni hieman ohi, mutta seuraavat presentaatiot olivat hyvinkin antoisat. Oikeanlainen ja erottautuva liikeidea kaupalliselle sisällölle on menestyksen avain, vaikka sijainti olisikin optimaalisin mahdollinen.

Aker Bryggellä järjestettiin myös yhdistyksen uuden toiminnanjohtajan vetämä vuosikokous, jossa tulevaisuuden näkymistä jäi luottavainen tunnelma. Vuosikokouksen jälkeen välttelimme tihkusadetta ja nautimme satama-alueen tunnelmasta viinilasillisen äärellä ennen siirtymistä hotellille valmistautumaan gaalaillalliseen.  Ilta sujui mukavasti hyvän ruoan ja seuran siivittämänä, mutta varhainen herätys verotti matkustajia ja unten maille siirryttiin jo ennen tanssien alkamista.

Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen oli aika siirtyä kohti konferenssisalia kuulemaan useampaa mielenkiintoista puheenvuoroa. Konferenssipäivä oli mitä mainioin, toinen toistaan seuraavia, ajatuksia herättäviä ja intohimoisia esiintymisiä. Vähittäiskaupan ja sen toimintaympäristön tulevaisuutta visioitiin useammasta näkökulmasta, niin kulttuuri- ja tulevaisuustutkimuksen kuin vähittäiskaupan sisältä olevien esimerkkien kautta. Päivän edetessä väki salissa väheni, mutta paikalle jääneet palkittiin. Viimeisessä puheenvuorossa design antropologisti Anna Kirah antoi todella ajattelemisen aihetta siitä miten kauppakeskuksista ja vähittäiskaupasta aidosti tehdään ihmislähtöisiä, ei olettamalla vaan selvittämällä oikeasti asiakkaiden käyttäytymistä ja tottumuksia.

Summa summarum. Oli vähittäiskaupan tulevaisuuden kanava ja foorumi mikä tahansa – tilauskuvasto, nettikauppa, kivijalkamyymälä tai kauppakeskus – on sen suuntauduttava aidosti ihmiseltä toiselle. On annettava tilaa kaikenlaisille ihmisille. Tämä on haaste, johon meidän on tartuttava!

 Hanna & Kaisa